07.06.2019
Teksti: Satu Rämö
Kuvat: Martin Scott Powell

1998

Maalta kaupunkiin

VR:n henkilöjuna saapui syksyisenä aamuna Helsingin Rautatieasemalle. 15-vuotiasta Antti Holmaa itketti. Käsissä matkatavarat, edessä iso elämänmuutos. Perhe, ystävät ja koulun tiloissa pidetty näytelmäkerho jäivät Pohjois-Savoon Sonkajärvelle. Pienessä kylässä arki oli ollut mutkatonta ja mukavaa, eikä sen hyvästeleminen ollut helppoa.

Helsingissä odotti kuitenkin toteutumassa oleva haave: Kallion ilmaisutaidon lukio.

”Lukio on hyvää aikaa ihmiselle. Identiteetti ei ole vielä täysin rakentunut ja arki on sellaista iloista soosia.”

”Näin seiskaluokalla ilmaisutaidon lukion mainosflyerin, jossa oli rastatukkaisia nuoria huopahatuissa. Ajattelin, että onpa todella erikoista. Erikoisuus kiinnosti. Sanoin silloin äidilleni, että tuonne minä menen opiskelemaan.”

Syksyllä 1998 äiti saattoi esikoisensa junalla Helsinkiin.

Koulu osoittautui juuri sellaiseksi, mitä Holma oli kuvitellut. Siellä sai opetella näyttelemistä ja luovaa kirjoittamista. Ilmapiiri opiskelijoiden kesken oli todella hyvä.

”Lukio on hyvää aikaa ihmiselle. Identiteetti ei ole vielä täysin rakentunut ja arki on sellaista iloista soosia. Olen mielettömän onnellinen, että Kallion ilmaisutaidon lukion kaltainen paikka on olemassa.”

antti holma 1 1000x600

2011

Teatteriin töihin

Lukiota seurasi Teatterikorkeakoulu ja näyttelijäntyö.

Holman mielestä on olemassa kahdenlaisia näyttelijöitä. Niitä, jotka nauttivat vakituisesta näyttelijäntyöstä ja siitä että ovat kiinnitettynä johonkin tiettyyn teatteriin. He saavat tehdä sitä, mistä he eniten nauttivat ja toimeentulo on taattu. Sitten on niitä näyttelijöitä, jotka ahdistuvat, kun joku toinen sanoo, mitä pitää tehdä ja milloin.

Holma kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

”Työskentelin Kansallisteatterissa neljä vuotta vierailijana. Olin sinä aikana mukana kymmenessä tuotannossa. Näyttelijäntyön ohessa heitin baarimestarin keikkaa, joka takasi toimeentulon.”

”Kansallisteatteri on upea työpaikka ja työyhteisö, mutta se ei ollut minun työyhteisöni.”

Sosiaalisen yötyön ja intensiivisen näyttelijäntyön yhdistäminen oli tavattoman raskasta. Sekin väsytti, että koskaan ei etukäteen tiennyt, milloin seuraava roolityö osuisi kohdalle.

”Ne vuodet olivat kuluttavia. Halusin siitä myllystä pois.”

Niinpä Holma lähti. Hän lopetti työt baarialalla ja Kansallisteatterissa.

”Kansallisteatteri on upea työpaikka ja työyhteisö, mutta se ei ollut minun työyhteisöni.”

Muiden pyynnöstä tehdyt projektit eivät saa aikaan aitoa innostusta. On antoisampaa luoda konseptit itse ja toteuttaa ne yhdessä pienen tiimin kanssa.

”Jos joku pyytäisi minua käsikirjoittamaan näytelmän Kekkosesta, ajattelisin varmaankin aluksi että joo, mikäpä ettei. Sitten kun alkaisin lukea läpi taustamatskua Kekkosesta, kuolisin noin kahden sivun jälkeen.”

Kansallisteatterin jättämisen jälkeen Holma näytteli teatteri Takomon hittiesityksessä Perheenjäsen ja tuotti monologinäytelmän Johtaja, jossa leikiteltiin sukupuolirooleilla ja johtajuuden myyteillä.

”Tuotin Johtajan omalla luottokortillani. Makselin vähitellen luottokorttilaskua pienemmäksi, että pystyin taas ostamaan jotain lisää. Saimme näytelmälle pari pientä apurahaakin. Oli upea tunne, kun pystyin maksamaan kaikille työryhmän jäsenille kunnolliset korvaukset työstä.”

Teatterikokemuksista kertyi paljon materiaalia, josta syntyi Järjestäjä-romaanin.

Kansallisteatterista lähtö opetti Holmalle, että ei ole pakko jäädä odottamaan, onko oma nimi jonkun muun kirjoittamassa listassa vai ei.

”Minun ei tarvitse toivoa, että joku tarjoaa töitä. Minä teen niitä itse itselleni.”

2016

Kuluttava suosio

Työnkuvat rönsyilivät ja suosio kasvoi. Näytelmät, Putous-ohjelma ja monet muut projektit toivat Antti Holman julkisuuteen ja kyselijöitä riitti.

”Käytin elämästäni hirvittävän paljon aikaa kaikenlaisiin tapaamisiin ja tapahtumiin. Juoksin muiden töiden välissä tekemässä videota tai kirjoittamassa hassua tilaustyörunoa johonkin julkaisuun.”

Tekemisen vauhti kiihtyi, mutta samaan aikaan tuntui, että ryntäilystä ei saanut korvauksena kunnollista palkkaa eikä edes iloa itselle. Niinpä kiire paikasta toiseen vain kasvoi.

Työpäivät venyivät kellon ympäri, kunnes seinä tuli vastaan ja oli pakko tehdä jotain. Holma lähti.

Reilun 20 neliön Helsingin-asunto oli täynnä käsikirjoituspapereita ja peruukkeja. Työpäivät venyivät kellon ympäri, kunnes seinä tuli vastaan ja oli pakko tehdä jotain.

Holma lähti.

”Myin Helsingin-asuntoni ja muutin alivuokralaiseksi pappilaan Lontooseen. Lontoo on kallis, likainen ja vaikea paikka asua, mutta silti minä rakastan sitä. Se on aina ollut sydämeni kaupunki ja sinne oli helppo nytkin mennä.”

Vaikka Holma asui Lontoossa, hän teki töitä Suomeen. Ensi-iltaan oli tulossa pari elokuvaa ja työn alla oli myös muun ohessa Maastamuuttajat-televisiosarja ja Radio Sodoma -podcast.

Ulkomaille lähtö oli kuitenkin rauhoittanut arjen.

”Tein töitä kotona, kävin lounaalla, tein töitä ja illalla menin salille. Puheluihini vastasi managerini Suomessa. Arki tuntui helpolta.”

antti holma 4 1000x667

2018

Siirappinen loppukohtaus

Muutaman vuoden kuluttua tuli vastaan tuttu mutka. Työt kasaantuivat, arkipäivät puuroutuivat ja luovuus kärsi.

Holma oli vuokrannut itselleen työhuoneen tarkoituksenaan kirjoittaa siellä seuraava kirja. Hän meni työhuoneelle joka aamu kello kymmenen ja palasi viideltä iltapäivällä. Neljän kuukauden aikana syntyi kaksi liuskaa tekstiä.

”Totesin, että nyt riittää. Oli aika ottaa pitkä loma, joka olisi pitänyt pitää jo paljon aikaisemmin. Säästöjäkin oli kertynyt, joten tauko oli mahdollinen.”

Taas lähdettiin.

Tällä kertaa matka vei vielä kauemmas Suomesta, meren yli New Yorkiin. Asunto löytyi kaupungissa asuvan kaverin kautta.

”Yhtäkään lähtöä en ole katunut.”

”Suomi-etäisyys oli tarpeeksi pitkä, joten en voinut jatkuvasti ryntäillä sinne töiden perässä. Olin ajatellut viettää ESTA-matkustusluvan turvin maassa kolme kuukautta.”

Suunnitelmissa oli viettää kevyttä humppaelämää. Ottaa rennosti ja tehdä juuri sitä, mikä itseä kiinnostaa.

”Halusin käydä katsomassa teatteria ja konsertteja.”

Sitten tapahtui jotain, mitä yleensä tapahtuu vain sopivan hassuissa romanttisissa elokuvissa.

New Yorkin Metropolitan-oopperan orkesterin harpunsoittaja Emmanuel Ceysson ehdotti, että Holma tulisi katsomaan oopperaa, missä hän on töissä. Hän hoitaisi lipun.

”Menin katsomaan Straussin Elektraa ja oopperan jälkeen lähdimme yhdessä syömään. Sen jälkeen emme ole juuri olleet erossa.”

Nyt parilla on koti Keskuspuiston pohjoispuolella, lähellä Harlemia. Kotitoimistossaan Holma kirjoittaa Harpunsoittajan vaimo -blogia, tekee podcasteja ja kirjoittaa.

Orkesterityönsä lisäksi Holman puoliso opettaa ja konsertoi ympäri maailmaa. Seuraavaksi matka vie Eurooppaan.

Kun Emmanuel soittaa kesällä harppua Euroopassa, Holma menee kesätöihin Radio Novan Kesäaamu-ohjelmaan. Syksyllä jatkuu arki Yhdysvalloissa.

”Olemme tosi onnellisia täällä. Meillä on ihana koti ja hyvä arki. Ehkä me palaamme Eurooppaan joskus kymmenen vuoden päästä, lähelle molempien perheitä. Juuri nyt kotimme on kuitenkin New Yorkissa.”

Holma ei kadu tekemiään elämänmuutoksia.

”Yhtäkään lähtöä en ole katunut.”

Miksipä kaduttaisikaan. Toivathan ne ihan oikeaan paikkaan.

KUKA

Antti Holma, 36

MITÄ

Näyttelijä, käsikirjoittaja, kirjailija, juontaja ja somevaikuttaja. Nykyään hän asuu puolisonsa kanssa New Yorkissa ja työskentelee suomalaisessa Delta Stories -tuotantoyhtiössä. Suuren suosion saavuttanut podcast-sarja Auta Antti! julkaistiin vuonna 2018–2019.

HÄH

Leipoo macaron-leivoksia. Intohimoharrastus on tuottanut menestystä: ranskalaisten illallisvieraiden lähdettyä kaikki leivokset oli syöty. ”En ole ikinä ollut mistään asiasta yhtä ylpeä.”