06.06.2019
Teksti: Noora Lintukangas

Kuka sinä olet, jos luonnehdit itseäsi kolmella sanalla?

Kun kirjallisuuden professori emerita Merete Mazzarella kirjoitti identiteetti-käsitteeseen keskittyvää esseekokoelmaansa Tähtien väliset viivat, hän kysyi ystäviltään ja tuttaviltaan, voisivatko he kiteyttää identiteettinsä muutamaan sanaan.

Vastaajat nimesivät rooleja, kuten äiti, puoliso, virkamies tai opettaja. Toiset tunnistivat itsessään kielellistä tai kansallista identiteettiä: suomalainen, suomenruotsalainen. Jotkut ilmaisivat asian ennen kaikkea sitä kautta, mitä he eivät ainakaan ole.

Artikkeli jatkuu alempana

Mazzarellan veli sanoi, että tärkeä osa hänen identiteettiään on se, että hänellä on juuri ne ystävät, jotka hänellä on. Voidaankin ajatella, että suhde lähimmäisiin tuo esiin sen, mikä meissä on parasta.

Identiteetti syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja muuttuu ajan saatossa. Se voi kehittyä hitaasti tai muuttua äkillisesti. Joskus isot ja odottamattomat elämäntapahtumat sysäävät liikkeelle identiteettikriisin, jolloin minäkuvansa äärelle joutuu pysähtymään kivuliaasti.

Voidaankin ajatella, että suhde lähimmäisiin tuo esiin sen, mikä meissä on parasta.

”Identiteetin käsite liittyy kaiketi alun perin juuri identiteettikriisiin”, Mazzarella sanoo.

Hänen mukaansa identiteetin pohtiminen on modernin ajan merkki, ennen 60-lukua identiteetistä tuskin puhuttiin.

”Nykyään se on keskeinen kysymys, elämme individualismin aikaa. Kiinnostus identiteettiin liittyy tarpeeseemme löytää elämälle tarkoitus.”

Elämänpolku ja siihen sitoutumine

Identiteetti on sisäinen kokemus itsestä, mutta silti – tai juuri sen takia – kysymys ”kuka sinä olet” on monelle äärimmäisen vaikea.

Psykologi Elina Marttinen on tutkinut ihmisen identiteettiä väitöstutkimuksessaan. Hänen mukaansa identiteetissä on kaksi ulottuvuutta: yhtäältä kyse on sen ymmärtämisestä, mitä elämältään haluaa, toisaalta näihin asioihin sitoutumisesta.

Koska vaihtoehtoja on nykyään tarjolla runsaasti, voi oman elämänpolun löytäminen olla vaikeaa. Silloin on hankalaa sitoutuakin. Helsingin Sanomissa Marttinen tiivisti, ettei ihminen voi hyvin, jos tämä on hukassa identiteettinsä kanssa.

Identiteettiään voi myös etsiä paljon pidempään kuin ennen. Marttisen mukaan se ei ole välttämättä huono asia, sillä mieltä on välillä ravisteltava ja löydettävä uusia polkuja. Mutta jos etsintä on loputonta, siitä tulee tuskaa.

”Identiteetin käsite liittyy kaiketi alun perin identiteettikriisiin."

Ja vaikka identiteettinsä olisi löytänyt, on sitä oltava valmis muuttamaan.

Mazzarella kirjoittaa, että elämää leimaavat nykyään nopeat muutokset.

”Vaihdamme kotimaata, kieltä, kumppania, elämänprojektia ja munuaisia. Edes alkuperämme ei tunnu pysyvän muuttumattomana.”

Identiteetti voi myös muotoutua arvaamattomista asioita.

”Lääkärin antamasta diagnoosistakin voi tulla identiteetti, sille on tätä nykyä kysyntää”, Mazzarella toteaa. Moni kun etsii vastauksia ulkopuoleltaan.

Kun rooli muuttuu

Identiteetti kietoutuu erilaisiin rooleihin, joita ihmisellä voi olla samanaikaisestikin lukuisia. Rooli on kuitenkin eri asia kuin identiteetti, sillä identiteetti luo laaja merkitystä koko olemiselle, rooli taas on jonkinlainen tehtävä, josta voi myös luopua.

Kysymys ”kuka sinä olet” on monelle äärimmäisen vaikea.

”Jos ihminen kokee jonkin roolin osaksi elämänsä tarkoitusta, on se osa identiteettiä. Esimerkiksi vanhemmuus on todennäköisesti paljon enemmän kuin rooli, koska useimmat meistä eivät tunne voivansa tai edes tahtovansa luopua siitä”, Mazzarella selventää.

Elämänmuutosten keskellä roolimme muuttuvat. Jonain kauniina päivänä sitä voikin olla leski, exä, isäpuoli, tytärpuoli, potilas tai vakavasti sairas. Se vaikuttaa väistämättä myös identiteettiin.

”Kaikki roolit eivät kuitenkaan ole osa identiteettiä. On varottava samastumasta sellaisiin rooleihin”, Mazzarella muistuttaa.

Hän kertoo tarinan eräästä Tanskan entisestä pääministeristä, joka kuljetettiin viimeisenä työpäivänään valkoisten hevosten vetämillä vaunuilla audienssille kuninkaalliseen linnaan.

”Kun juhlallinen tilaisuus oli ohi eikä hän enää ollut ministeri, hän sai matkustaa bussilla kotiin.”

Samalla tavalla voi käydä eläkkeelle jäädessä tai sairastuessa.

”Työstä on tullut iso osa identiteettiä monelle. Mutta on kiinnostavaa kysyä, kuka olen, jos en suorita.”

Rooli vaihtuu äkillisesti myös positiivisten muutosten äärellä, kuten seurustelusuhteen alkaessa, naimisiin mennessä, lasten syntymien myötä tai muutossa.

Voiko joku muu päättää minun identiteetistäni?

Entä jos ihminen ei pääse irti huonosta suhteesta, puoliso ei halua lapsia, töitä ei löydy tai lapset eivät enää halua tunnustaa vanhempaansa? Voiko joku muu päättää minun identiteetistäni?

Mazzarellan mukaan identiteetti on aina oma valinta, mutta sen syntyyn liittyy todennäköisesti vääjäämättä kipua. Minuksi kasvaminen ei käy tuskitta.

Vaikeissa elämäntilanteissa oma arvomaailma punnitaan ja kirkastetaan uudelleen, niissä piilee mahdollisuus syvempään itsetuntemukseen, kasvuun ja sitä kautta onnellisempaan elämään. Mutta ensin on kuljettava kriisin läpi.

Elina Marttinen on todennut, että jos muut elämänalueet ovat vahvoja, selviää kriisistä vaivattomammin. Siksi identiteetin ei kannattaisi perustua vain yhteen rooliin.

Pirstoutunut ja ristiriitainen identiteetti

Erilaiset roolit alkavat muodostua jo varhaisessa vaiheessa. Päiväkoti-ikäinen lapsi pohtii, mitä hän haluaa tehdä isona ja minkälaisiin supersankareihin, prinsessoihin tai eläimiin hän samastuu.

Ensimmäinen identiteettikriisi ajoittuu useimmilla murrosikään. Muita elämää mullistavia kohtia ovat ainakin keski-iän kriisi ja eläkkeelle siirtyminen.

Vielä omien vanhempiemme nuoruudessa ajateltiin, että ihmisellä olisi valmis identiteetti täysi-ikäisyyteen siirryttäessä. Pidettiin itsestään selvänä, että ihminen tiesi, mitä elämältä haluaa. 80-luvullakaan nuoruus ei jatkunut niin pitkään kuin nykyään.

Mazzarella kertoo alkaneensa viihtyä nahoissaan nelikymppisenä.

”Nyt 74-vuotiaana elän elämäni parasta aikaa. Minua huolestuttaa ainoastaan se, että perspektiivi on lyhyempi eteen- kuin taaksepäin ja että edessä on vaikeita asioita.”

Minäkuvan päivittäminen, esimerkiksi vanhenemisen hyväksyminen, ei välttämättä ole helppoa. Mazzarella on saanut olla terveenä myös eläkkeelle jäätyään, mutta jokin aika sitten hän satutti polvensa niin, ettei kyennyt kävelemään kunnolla.

”Kiinnostus identiteettiin liittyy tarpeeseemme löytää elämälle tarkoitus.”

”Se oli suuri identiteetin menetys. Minua hävetti kulkea hitaasti kuin vanhus. Ymmärsin, ettei vanhuus sovi identiteettiini, vaikka tiedän sen olevan vääjäämätöntä. Polvivaivat olivat oiva muistutus siitä, että elämässä tulee eteen asioita, joiden hyväksyminen on vaikeaa mutta välttämätöntä”, hän miettii.

Koska identiteetti vaihtelee tilanteen, ympäristön ja elämäntapahtumien mukaan ja kehittyy oman kasvumme myötä, se voi olla myös pirstoutunut ja ristiriitainen, ainakin ajoittain. Siksi itseään ei kannata sulkea liian ahtaaseen lokeroon. Sen sijaan itseltään voi kysyä: kuka minä olen, jos kaikki roolit puretaan?

Rajallisuuden arvo

Nykymaailmassa vapaus kasvaa jatkuvasti, ja samalla kasvaa vastuu. Yksilöllä on aiempaa enemmän valtaa oman elämänsä muokkaamiseen, ja jos ei tiedä, mitä haluaa, on suunnan löytäminen vaikeaa. Yhden suunnan valitseminen rajaa vääjäämättä pois muita suuntia. On tehtävä valintoja.

”Mielestäni elämä oli helpompaa ennen kuin oli niin paljon valinnanvapautta”, Mazzarella sanoo.

Myös Elina Marttinen on korostanut sitä, että kaikkea ei tarvitse kokea, vaan itselleen voi suoda helpotuksen ja ilon siitä, että asioita rajaa pois.

Mazzarella sanoo elävänsä juuri nyt niin onnellista vaihetta elämässään, että hänellä on paljon menetettävää.

”Minulla on tunne katoavaisuudesta ja välillä se ahdistaa, mutta elämällä on arvonsa juuri siksi, että se on niin rajattu.”

Tähtien välisten viivojen ilmestymisestä on kulunut jo 15 vuotta. Minkälainen Mazzarellan oma identiteetti on tällä hetkellä?

”Koen olevani ennen kaikkea esseisti. En tarkoita vain kirjoittajana, vaan maailman havainnoijana. Olen utelias etsijä, kiinnostunut ihmisistä ja siitä mitä ympärilläni tapahtuu, minulla on halu tutkia”, hän sanoo hetken mietittyään.

”Mutta jos pitäisi luetella useampia määreitä, en oikein tiedä. Tämä on kyllä vaikea kysymys.”

KUKA

Merete Mazzarella (74) on suomenruotsalaisen identiteetin valinnut esseisti.

”Kirjoittaminen on minulle identiteettityötä. Ensimmäisessä kirjassani Ensin myytiin piano annoin itsestäni itseironisen ja viihdyttävän kuvan. Onneksi olen saanut luoda myös julkista identiteettiäni uudelleen.”

KUKA

Noora Lintukangas (41) on äiti, kirjoittaja ja joogaopettaja.

”Uskon vakaasti, että sitoutuminen on ensimmäinen askel onneen. Tämä ei tarkoita välttämättä ulkoisiin asioihin sitoutumista, vaan omaan itseen. ’Kuka minä olen’ on elämän tärkein kysymys.”