21.11.2018
Teksti: Laura Friman
Kuvat: Andrew Haimerl, Unsplash

Vihdoinkin! Monelle vanhuuseläkkeen alku on odotettu virstanpylväs. Jäähyväiskahvit on juotu, kollegat hyvästelty ja kassissa keikkuu läksiäislahja. Konttorilla on laskettu hartaasti viimeisiä työkuukausia, viikkoja ja päiviä.

Mutta eläkkeen alkaessa todellisuus voikin olla kurjempi, ainakin aluksi. Se ei ole tavatonta, vaan itse asiassa ihan ymmärrettävää. Organisaatiopsykologi Pekka Järvisen mukaan elämänmuutos tulee monelle yllätyksenä, vaikka eläkkeelle jäämistä olisikin odottanut innolla. Siksi Järvinen on kirjoittanut eläköityville osin omakohtaisenkin oppaan, Miten selvitä hengissä eläkevuosista (WSOY).

”Vaikka kuinka uravuosina kiroaisi työtään, se on kuitenkin tuonut elämälle merkityksen”, Järvinen tiivistää. ”Jos takana on nelisenkymmentäkin työvuotta, on eläkkeelle jääminen verrattavissa avioeroon. Pitkä suhde katkeaa.”

Haussa uusi arkirytmi ja identiteetti

Eläkkeelle jäämisen rinnastus avioeroon ei ole ainoastaan vertauskuvallinen. Monelle työyhteisön sisäiset sosiaaliset suhteet ovat elämän pitkäikäisimpiä ja olennaisimpia. Vaikka yhteydenpidosta eläköitymisen yhteydessä sovittaisiinkin, idylliset visiot eivät aina toteudu, vaikka takana olisi vuosikymmenten työtoveruus. Tilastollisesti erityisen huonoja sosiaalisten suhteiden ylläpitäjiä ovat miehet. Pahimmassa tapauksessa eläke tuo mukanaan yksinäisyyden.

Työn varaan rakennettu identiteetti on kasattava eläkkeelle jäädessä uudelleen.

Eläkkeelle jääminen laittaa arjen muutenkin uusiksi. Työ rytmittää elämäämme vuosikymmeniä, mutta yhtäkkiä kalenterista ja kellosta ei tarvitsekaan välittää. Se ei pelkästään vapauta, vaan saattaa myös ahdistaa. Maanantailla ja perjantailla ei enää ole eroa, eikä horisontissa häämötä odotettuja lomia. Tutut ankkurit ovat tiessään.

Arkisten mullistusten lisäksi uusi elämänvaihe laittaa ajatukset myllertämään. Työn varaan rakennettu identiteetti on kasattava uudelleen. Ammattinimikkeestä luopuminen voi aiheuttaa kriisin, etenkin jos ”eläkeläinen” ja ”seniori” termeinä ahdistavat.

Järvisen mukaan eläkkeen alku on myös itsetutkiskelun ja peiliin katsomisen paikka.

”Elämää joutuu eläkkeen kynnyksellä arvioimaan uudelleen. Olenko tehnyt niitä asioita, joita olen halunnut? Toteutinko unelmani?”

Aktiiviset seniorivuodet lisääntyvät

Jos eläkkeelle jää noin 64-vuotiaana, edessä on pääsääntöisesti vielä parikymmentä vireää, hyväkuntoista vuotta. Sosiologi Peter Laslett on määritellyt tämän ajanjakson kolmanneksi iäksi. Se tarkoittaa itsenäistä ja aktiivista eläkeläisaikaa, jolloin ei vielä olla hoivan tarpeessa.

2010-luvun eläkeläisen ei siis tarvitse huolestua, vaikka haaveita olisikin vielä täyttämättä. Aikaa on, toisin kuin edellisillä sukupolvilla.

”Vesijumppa ja pitsinnypläys eivät riitä aktiivisille, korkeasti koulutetuille eläkeläisille."

”Eliniän ennusteen kasvua voidaan sanoa ihmiskunnan suurimmaksi saavutukseksi”, Järvinen arvioi. ”Kolmannen iän myötä vanhuuden käsite on muuttunut ja siirtynyt yhä kauemmaksi, jopa kadonnut. Aiemmin työnantaja saattoi antaa eläköitymislahjaksi keinutuolin, nykyään tavallisempi lahja on aktiivisuusranneke.”

Pekka Järvisen mukaan liike-elämä ei ole vielä kunnolla herännyt näille modernin seniorin tarpeille.

”Vesijumppa ja pitsinnypläys eivät riitä aktiivisille, korkeasti koulutetuille eläkeläisille. Heillä on myös varallisuutta, ja he olisivat valmiita kuluttamaan mielekkäisiin, haastaviin palveluihin.”

Sama pätee vapaaehtoistyöhön.

”Harva haluaa pelkäksi kahvinkeittäjäksi. Monelle mieluisinta olisi päästä käyttämään vielä osaamistaan hyväkseen, eiväthän taidot katoa eläkkeelle jäädessä taivaan tuuliin.”

Suorittaminen voi jäädä päälle

Yksi eläkeklisee sentään pitää paikkansa: työvuosien ajan haikeasti hoettu ”sitten minulla on aikaa” –mantra on kuin onkin totta. Eläkkeellä on aikaa matkustella, lukea se romaanipino, johon ei ole ehtinyt vuosiin koskea, tai aloittaa ihan uusi harrastus. Järvinen kertoo ystävästään, joka on hurahtanut eläkkeen myötä yksinlauluun. Mitä haastavampi saksalainen lied, sen parempi.

Yhtä arvokasta on kuitenkin opetella joutenolo ja luopua ankarista viisivuotissuunnitelmista.

”Eläkevuosia on hyvä lähestyä avoimin mielin. Tulevaisuuden tekemisiään ei tarvitse lyödä etukäteen lukkoon. Moni huomaa, että työuran pois lepääminen voi viedä jopa pari vuotta.”

Kilpailuyhteiskunnassa eläkkeellä oleminenkin lipsahtaa helposti suorittamiseksi.

Tsemppaamisen ja puurtamisen eetoksesta irtautuminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Eläkkeellä oleminenkin voi lipsahtaa suorittamiseksi ja golftasoituksilla nokitteluksi. Järvinen vahvistaa, että eläkevuosien sisältöön kohdistuu uudenlaisia paineita.

”Kun on mieltänyt itsensä suorittajaksi, uuteen identiteettiin riittää totuttelemista. Eläkeläiseltäkin kysytään toistuvasti, mitä hän eläkkeellä tekee. Minulla on tuttava, joka on alkanut vastata kysymykseen tietoisesti, että ei yhtään mitään. Pelkkä oleminen on vaikeaa, mutta voimien kerääminen ehdottoman tärkeää.”

Jos taas työn houkutus on vielä voimakas, on sen pariin palaaminenkin mahdollista. Järvinen itsekin tekee yhä töitä, vaikka jäi eläkkeelle pari vuotta sitten.

”Osa-aikainen työ on monelle sopiva vaihtoehto, sillä se mahdollistaa myös levon ja latautumisen. Omaa ammattitaitoaan voi jakaa ja ylläpitää myös konsultointitehtävien ja mentoroinnin kautta. Isojen organisaatioiden sparrausryhmät eläköityville ovat hieno juttu”, Järvinen kehuu.

Jotkut sen sijaan tarjoutuvat lastenlastensa hoitajiksi, avuksi omien lasten kiireisissä ruuhkavuosissa. Järvisen mukaan tämä on tasapainottelukysymys.

”Hoitajan rooliakin pitäisi osata rajata. Lastenlasten kanssa ei tulisi viettää aikaa oman jaksamisen kustannuksella.”

Eläkeaikaan kannattaa valmistautua

Odotti eläkkeelle jäämistä millä mielellä tahansa, se on elämänmuutos jokaiselle. Parhaiten muutosmyrskyn silmässä pärjäävät ne, jotka ovat aloittaneet psyykkisen työn ajoissa. Siksi eläkeaikaan kannattaa valmistautua tietoisesti.

Järvinen muistuttaa, että se tarkoittaa myös tunteiden, kuten menetyksen kokemuksen, läpikäymistä.

”Eläkkeelle jäävän on kohdattava ne kaikista kurjimmatkin ajatukset: Olen tarpeeton. Minut on siirretty marginaaliin, vilttiketjuun. Olen rasite yhteiskunnalle.

”Jos takana on nelisenkymmentäkin työvuotta, on eläkkeelle jääminen verrattavissa avioeroon.”

Jos tunnetyötä väistelee, on vaarassa juuttua toimettomuuteen ja masentua. Kansallinen toimintatapamme käsitellä näitä mörköjä on valitettavan tuttu: joka kymmenes suomalaiseläkeläinen lisää alkoholin riskikäyttöä. Se ei tarkoita reippaita viikonlopun illanistujaisia, vaan automatisoitunutta arkitissuttelua, mikä on rasite sekä fyysiselle terveydelle että mielialalle.

Toisilla merkityksettömyyden tunne ja kovat odotukset taas laukaisevat uudessa elämäntilanteessa parisuhdekriisin.

Ensimmäisten eläkekuukausien kriisejä tai hämmennystä ei kuitenkaan tarvitse pelästyä. Jos uskaltaa perata uuden alussa niin onnellisimmat odotuksensa kuin pahimmat pelkonsa, olennainen kirkastuu vähitellen: eläke on täynnä mahdollisuuksia.