09.04.2019
Teksti: Noora Lintukangas

Elämä on pääosin arkea. Tuttavien Facebook-päivityksiä selatessa on helppo sortua ajattelemaan, että muiden elämä on hohdokkaampaa ja onnellisempaa kuin oma. Kaupan lehtihyllyä silmäillessä saa helposti kuvan, että kriiseistä tulisi selvitä hetkessä kivun karaisemaksi voittajaksi.

Artikkeli jatkuu alempana

Kun ruuhkavuosien päivät täyttyvät lasten kuskaamisesta hoitoon, kouluun ja harrastuksiin, työpaine näkyy pusseina silmien alla ja romanttisesta hetkestä puolison kanssa on ikuisuuksia, voi heikompaa masentaa. Tällaistako tämä elämä oikeasti on?

Kyllä. Sellaistakin elämä on.

Yksittäiset pysäytyskuvat muiden ihmisten elämistä eivät kerro koko totuutta. Jokaisella on omat kipunsa, näyttipä Instagram-arki kuinka ruusuiselta tahansa.

Me kaikki kohtaamme arjessamme tilanteita, jotka koettelevat hermojamme: metroliikenne pysähtyy aamuruuhkassa juuri ennen tärkeää palaveria, kuopus oksentaa lomallelähtöä edeltävänä yönä tai pesukone vuotaa lattialle. Suuremmat vastoinkäymiset, kuten yllättävä avioeroilmoitus, syöpädiagnoosi tai läheisen kuolema, voivat tuoda mukanaan raastavaa surua, vihaa ja kauhua.

Kontrolloimme päivittäisistä tapahtumista vain noin kahtakymmentä prosenttia.

Joidenkin tutkimusten mukaan kontrolloimme päivittäisistä tapahtumista vain noin kahtakymmentä prosenttia. Voimme vaikuttaa siihen miten lepäämme, liikumme, syömme ja pukeudumme, mutta näihinkin on helppo löytää kontrollin ulottumattomiin karkaavia poikkeuksia: lempipusero on jäänyt pesemättä, kahvi on loppunut, uimahalli onkin poikkeuksellisesti suljettu tai stressi ajaa hereille jo aamuyöstä.

Vaikka kuvittelemme kontrolloivamme arkea suunnittelemalla tarkasti, kartoittamalla riskejä ja varautumalla pahaan päivään, kriisien ja kivun määrää emme voi säädellä. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, kuinka kohtaamme ne arjessamme.

Kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään

Erilaiset kriisit kuuluvat elämään. Jos pyrimme pakenemaan negatiivisia tunteita ja kääntämään elämän jatkuvasti ihanaksi, elämme vain puolittain. Läsnäolon ja elämän kannalta kaikki hetket ovat yhtä tärkeitä, myös ne onnettomat.

Tummien tunteiden kohtaaminen ei tarkoita, etteikö arki voisi olla onnellista. Tunteiden syntymistä ei voi estää, eikä itseään kannata syyttää tuntemisesta. Elämän kuuluukin tuntua.

Muun muassa viha, suru, pelko ja häpeä ovat voimakkaita ja tarpeellisia tunteita. Ne ilmenevät jokaisessa, eikä niitä kannata sysätä syrjään. Hyvinvointivalmenta Tara Lange kirjoittaa teoksessaan Tikapuut rakkauteen – tunne elämäsi, kuinka jokaisella tunteella on tehtävänsä

Jos uskallamme kohdata häpeämme, uskallamme myös tehdä virheitä. Häpeä tekee meidät näkyviksi ja auttaa hyväksymään paitsi omaa myös muiden ihmisten inhimillisyyttä. Se tuo mukanaan myötätuntoa.

Jos pyrkii pakenemaan negatiivisia tunteita ja kääntämään elämän jatkuvasti ihanaksi, elää vain puolittain.

Suru opettaa meitä päästämään irti ja tunnistamaan herkkyydessä piilevän voiman, tuntemaan itsemme syvemmin. Suru muistuttaa, että kaiken elämässä on tarkoitus virrata, että me kaikki olemme osa luonnon kiertokulkua.

Pelko on rohkeuden edellytys, sillä se auttaa kohtaamaan asioita ja luottamaan elämään. Se opettaa meitä ottamaan vastuuta omista teoistamme ja tunteistamme.

Viha on toiminnan energiaa, jonka kohdistamme harmillisen usein toisiin ihmisiin. Mutta jos pysähdymme hetkeksi hengittämään ja tunnistamaan vihan taustalla olevaa surua ja pelkoa, se opettaa meille vastuunottoa ja kärsivällisyyttä.

Tunteet auttavat itsetuntemuksessa, sillä ne puhuvat totta. Jokaisella tunteella on tärkeä viestinsä inhimillisen kasvun kannalta. Kun ottaa vastuun itsestään, uskaltaa myös sietää erilaisia tunteita, niin itsessään kuin muissa ihmisissä. Omien tunteiden tunnistaminen ja vaikeiden tunteiden kohtaaminen heijastuvat myös arjessa viihtymiseen.

Mitä onnellisuus on?

Henkinen kouluttaja Jeff Foster puhuu siitä, kuinka tunteet ovat kuin säätila. Joskus sataa, myrskyää tai on harmaata. Toisinaan paistaa, tuulee tai on pilvipoutaa. On turha kiukutella luonnolle siitä, että säätila on ”vääränlainen”. Säätila yksinkertaisesti on.

Kun lasten saappaat, lapaset ja reput ovat aamukiireessä hukassa, herää vanhemmassa helposti ärtymys. Jos tunnetta ei huomioi, vaan yrittää pysytellä kärsivällisenä äitinä tai isänä, saattaa kiukku kasvaa mittasuhteisiin, jossa se ryöpsähtää hallitsemattomasti lasten päälle.

Mutta jos kiukun onnistuu tunnistamaan jo alkuvaiheessa, sen voi valjastaa voimaksi. Ärsytys on tulista vihaenergiaa, juuri sitä voimaa, jota tilanteen ratkaisemiseen tarvitaan. Sen avulla voi ottaa operatiivisen johtajuuden eteisessä ja antaa selkeitä ja jämäköitä ohjeita, joita lapset tottelevat mukisematta.

Yritykset piilottaa ärtymystä tai pettymystä kuluttavat paljon energiaa. Se, mitä yrittää piilotella, kasvaa aina vain suuremmaksi. Fosterin simppeli ohje onkin ottaa tunteet vastaan. Tunteet eivät kaipaa parantamista ja sääliä, ne haluavat vain tulla näkyviksi. Jo pelkkä tilanteen hyväksyminen voi tuoda kriisin keskelle enemmän tilaa hengittää.

Tummien tunteiden kohtaaminen ei tarkoita, etteikö arki voisi olla onnellista.

Itämaisen filosofian mukaan onnen ensimmäinen askel on sitoutuminen. Se ei tarkoita niinkään sitoutumista mihinkään ulkoiseen, vaan sisäistä prosessia, jossa sitoudutaan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen ja itsetuntemuksen parantamiseen. Kun on sitoutunut selvittämään kuka on ja mitä tarvitsee, asettuvat monet asiat elämässä uomiinsa.

Oma arki heijastaa ihmisen sisäistä maailmaa, joten arjesta nauttiminen aukeaa itseensä tutustumisen ja itsensä hyväksymisen kautta. Itsessä on hyvin erilaisia puolia, eikä niitä tarvitse rajoittaa. Saatamme olla yhdessä hetkessä säteilevän itsevarmoja, toisessa täysin epävarmoja. Tilanteesta riippuen voimme olla räjähtävän nopeita tai laiskiaismaisen hitaita, hymyillä lapsille mutta murjottaa puolisolle. Nämä puolet ovat olemassa myös yhtä aikaa, siksi on vapauttavaa olla sullomatta itseään yhteen lokeroon.

Vapauteen kuuluu myös se, ettemme yritä kontrolloida sitä, mitä muut ihmiset meistä ajattelevat.

Ihmissuhde on kuin peili

Itseään pääsee peilaamaan helpoiten muiden ihmisten kautta, niinpä läheiset ihmissuhteet kouluttavat meitä ymmärtämään paremmin itseämme. Jokainen ihmissuhde onkin lähtökohtaisesti suhde itseen: saamme sen mitä annamme ja pääsemme peilaaman omia kipeitä kohtiamme.

Opettajat raportoivat, kuinka vanhemmat pyytävät heiltä apua esimerkiksi lasten pukeutumiseen, kännykänkäyttöön tai aikatauluihin liittyvissä rajoituksissa. Jos opettaja määrää, vanhemman tehtävä on helpompi, ja vastuun ikävästä asiasta voi vierittää opettajan harteille.

Monet vanhemmat pelkäävät tuottaa lapsilleen pettymyksiä, sillä heidän on vaikea sietää lastensa vihaa ja surua. Todennäköisesti kyse on omien tunteiden kohtaamattomuudesta: jos ei ole sinut oman vihansa tai surunsa kanssa, on sitä vaikea hyväksyä läheisissäkään.

Tunteet eivät kaipaa parantamista ja sääliä, ne haluavat vain tulla näkyviksi.

Lasten on turvallista harjoitella erilaisten tunteiden kohtaamista omien vanhempiensa kanssa. Se ei tarkoita, että aikuisen pitäisi puhaltaa pettymyksen, surun, vihan ja häpeän aiheuttamaa kipu pois. Riittää, että pysyy lapsen vierellä, näkee tämän tuskan ja tarjoaa syliä, antaa mahdollisuuden käydä tunteet turvallisesti läpi. Samalla vanhempi saa peilata näitä tunteita itsessään.

Parisuhteessa vaikeat tunteet henkilöityvät helposti puolisoon. On huomattavasti helpompaa nähdä vika toisessa kuin tutkia omia kasvunpaikkojaan. Toinen ei kenties jättänyt roskia viemättä ärsyttääkseen ja viestittääkseen, ettei arvosta yhteistä kotia ja puolisoaan, vaan koska yksinkertaisesti unohti. ”Maito on loppu” voi tarkoittaa juuri sitä, vaikka se omassa mielessä kääntyykin helposti muotoon ”olet unohtanut ostaa maitoa”.

Viha, pettymys tai syyllisyys ei ole kuitenkaan puolison aiheuttamaa, kumppani on vain osunut kohtaan, joka saa kyseisen tunteen nousemaan pintaan. Tunne on oma, ja jos sen ääreen hiljentyy, se avaa viisautensa.

Kipua on myös helpompi sietää yhdessä. Jos oman ärtymyksensä keskeltä nöyrtyy antautumaan katsekontaktiin puolison kanssa, voi hänessä tunnistaa saman kivun, yhteisen ihmisyyden. Selvittelyn aika on myöhemmin, kun molemmat ovat rauhoittuneet.

Tunteita ei varsinaisesti voi tai tarvitse hallita, mutta omia reaktioitaan kyllä. Voimme vaikuttaa siihen, kuinka paljon otamme tunteiden voimaa ja viisautta kerralla vastaan ja miten kommunikoimme omaa olotilaamme läheisille. Ihmisten ei tarvitse olla asioista samaa mieltä eikä parisuhteen tarvitse olla jatkuvaa harmoniaa. Mutta jos uskallamme ottaa tunteistamme vastuun ilman että sysäämme niitä muiden päälle, olemme ymmärtäneet jotain onnesta.

Onnellinen arki on siis mahdollista tunteista huolimatta – tai jopa juuri niiden vuoksi.

Noora Lintukangas (41) on joogaopettaja ja toimittaja, joka on kirjoittanut kirjan Viihdy omassa arjessasi – Mielen ja kehon harjoituksia kaaoksen keskelle (Otava 2017).

”Elän keskellä ruuhkavuosikaaosta. Herään joka aamu hieman muuta perhettä aiemmin. Aloitan päiväni kupillisella teetä ja tietoisella hengittämisellä. Kun olen saanut oman rauhanhetken heti aamulla, tiedän missä olen ja selviän huomattavasti paremmin elämän isommista ja pienemmistä kriiseistä.”