19.11.2018
Teksti: Noora Lintukangas
Kuvat: Kamisoka, iStock

Olemme tehneet konmarittamisesta taidetta, mutta elämme silti yhteiskunnassa, jossa hyvinvointi pohjautuu kasvuun ja kulutukseen. Hyödykkeitä on tarjolla yltäkylläisesti, ja ostamme paljon tarpeetontakin. Pikavipin hankkiminen on helppoa ja maksuhäiriömerkinnät yleistyvät edelleen.

Vastuullinen rahankäyttö juontaa juurensa kotoa, ja vanhempien esimerkillä on valtava merkitys.

”Pienikin lapsi ymmärtää, että rahaa tarvitaan ostamiseen ja että työstä saa rahaa”, sanoo kulutustutkija ja Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilska.

Työn ja rahan yhteydestä voi kertoa noin kolmivuotiaalle, mutta rahan arvoa lapsen on vaikea ymmärtää ennen kuin hän oppii laskemaan.

”Raha on yllättävän monimutkainen asia, kun ottaa huomioon, että 50 voi olla vähemmän kuin yksi. Vasta toisella luokalla lapsella alkaa olla valmiuksia senttien ja eurojen käsittämiseen”, Wilska toteaa.

Tokaluokkalaisenkaan ei voi olettaa ymmärtävän, paljonko vaikka karkkiraha on suhteessa aikuisen palkkaan.

”Alakoulun alemmilla luokilla lapsi ei käsitä perheen isoja talouskysymyksiä. Hän ymmärtää vain, että jokin on kallista tai halpaa ja että rahaa kannattaa säästää.”

”Raha on yllättävän monimutkainen asia, kun ottaa huomioon, että 50 voi olla vähemmän kuin yksi.”

Wilskan mukaan yli 14-vuotiaalle voi jo selittää Suomen talouden tilaa ja sen vaikutuksia oman perheen rahankäyttöön, mutta perheen taloudelliset ongelmat eivät kuulu lapsen kannettavaksi myöhemmälläkään iällä. Jos rahaa ei ole, kannattaa siitä kertoa rehellisesti, mutta asian voi esimerkiksi pukea muotoon, että meillä on nyt muita säästökohteita.

Vaikka rahaa olisi käytössä reilusti, tekevät vanhemmat niin pikkulapselle kuin teinille karhunpalveluksen, jos he opettavat että kaiken haluamansa voi saada. Tällöin lapsi ei opi rahan arvoa.

Viikkoraha opettaa vastuuta

Wilska suosittelee viikkorahaa kouluikäisille lapsille. Sitä nuorempi tuskin tarvitsee omaa rahaa, mutta koulun alkaessa myös sosiaalinen viitekehys kasvaa. Moni saa samoihin aikoihin kännykän, mikä tuo myös lisää itsenäisyyttä ja vastuuta.

”On hyvä sopia yhdessä, mihin viikkorahan tulee riittää. Kun raha loppuu, siihen tarkoitukseen ei anneta enää lisää. Näin lapsi oppii budjetoimaan ja ottamaan vastuuta rahankäytöstään.” Jos vanhemmat ostavat kaiken eikä lapsi tarvitse rahaa, ei hän myöskään opi sitä käyttämään. Yläkoululaiselle voi vaikka antaa vastuun puhelinlaskun maksusta tai teini-ikäiselle rahaa matkakorttia varten, jolloin hän itse päättää, investoiko rahat siihen vai haluaako hän kävellä ja käyttää rahan muuhun.

”On hyvä oppia yhdistämään työ ja raha, mutta toisaalta kotityöt kuuluvat kaikille.”

Entä viikkorahan vastikkeellisuus: pitäisikö lapsen tehdä kotitöitä ansaitakseen rahaa vai kuuluisiko viikkorahan olla automaattinen?

”On hyvä oppia yhdistämään työ ja raha, mutta toisaalta kotityöt kuuluvat kaikille. En itse antaisi rahaa tavallisista kotiaskareista, mutta jos lapsi tekee ekstraa, kuten silittää paidan, pesee ikkunat, ajaa nurmikon tai kipaisee kaupasta kananmunia, voi siitä antaa erillisen korvauksen.”

Rahan antaminen koulumenestyksestä on hänen mukaansa myös kyseenalaista.

”Se voi olla hyvä juttu, jos se motivoi kouluongelmista kärsivää. Mutta en opettaisi lasta työskentelemään vain palkkiota tavoitellen. Koulussa menestyminen on lapsen oma etu.”

Säästämisen, antamisen ja tuhlaamisen tasapaino

Rahankäyttöä on helpompi oppia konkreettisen käteisen kautta, kun se vielä on mahdollista. Pian pienemmilläkin lapsilla on varmasti omat maksukorttinsa ja mobile pay -sovelluksensa.
Lähtökohtaisesti lapset pitävät konkreettisen rahan keräämisestä – eli säästämisestä. Viiden euron setelin sijaan lapselle voi antaa viisi euron kolikkoa, joista on helppo laittaa osa säästöön.

Jos vanhemmat ostavat kaiken eikä lapsi tarvitse rahaa, ei hän myöskään opi sitä käyttämään.

Talousbloggari ja varallisuusvalmentaja Nina Nordlund esittelee kirjassaan Lapset ja raha - talouskasvatuksen aakkoset vanhemmille (Alma Talent 2018) kolmen kirjekuoren mallin. Viikkorahat annetaan joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti kolmessa kuoressa, joihin rahat jaetaan yhdessä sovitun mukaisesti.

Esimerkiksi 10 prosenttia viikkorahasta laitetaan säästöön, toinen 10 prosenttia hyväntekeväisyyteen ja loput tulevat käyttöön. Hyväntekeväisyyskohteen lapsi voi valita itse.
Raha nivoutuu osaksi perheen muita elämänarvoja. Nordlundin mukaan rahasta puhuminen on Suomessa usein negatiivista, ja negatiiviset mielikuvat estävät ottamasta vastuuta omasta taloudellisesta hyvinvoinnista. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Rahasta puhuminen voi olla arkipäivistä, eikä raha ole kaikki kaikessa. On tärkeää, että itsetunto koostuu muusta kuin vaatteista tai kännykkämallista.

Jos nuori haluaa tietyn merkkivaatteen, voi hänen kanssaan jutella siitä, miksi se on hänelle tärkeä ja mitä vaate edustaa. Nordlund on myös pohtinut, kuinka usein lapsille tehtävät hankinnat ovatkin vanhempien itsetuntokysymys.

Raha-asioihin liittyvä itsetuntemus ja itsevarmuus ovat nykymaailmassa entistä tärkeämpää. Nuorelle on viisasta opettaa, mitä laina ja korko tarkoittavat.

Toisaalta tuhlauskirjekuori kertoo, että elämästä saa myös nauttia.

Haluamisen ja tarpeen ero

”70-luvulla oli helppo sanoa, ettei meillä ole rahaa. Se piti paikkansa. Nykyisessä yltäkylläisessä kulutusyhteiskunnassa on mietittävä, tarvitseeko kyseistä tavaraa todella. Lapselle voi mainiosti sanoa, että maailmassa on liikaa muovia ja meret tuhoutuvat sen vuoksi”, Wilska sanoo.

Jotkut vanhemmat laittavat lapsensa luopumaan vanhasta lelusta tai vaatteesta ennen kuin ostetaan uusi.

”Se ei tavallaan ratkaise sitä, tarvitaanko uutta ylipäätään. Sen sijaan lapselle voi antaa vaihtoehdoksi, että raha käytetään yhteiseen tekemiseen, vaikka leffaan.”

Joskus lapsen voi antaa tehdä myös huonoja valintoja. Epäonnistuminen voi olla opettavaista, eikä se kaada maailmaa.

”On tärkeää opettaa ero tarpeiden, halujen ja toiveiden välillä. Pienellä lapsella ei ole sisäänrakennettua itsekuria, vaan hän haluaa kaiken”, Wilska muistuttaa.

Joskus lapsen voi antaa tehdä myös huonoja valintoja. Epäonnistuminen voi olla opettavaista, eikä se kaada maailmaa.

Jos jokin lapsen haluama on tarpeetonta, kannattaa opettaa laittamaan raha mieluummin säästöön. Se tekee hyvää paitsi ympäristölle myös lapsen omalle oppimiselle. Tyydytyksen viivästyminen opettaa myös, ettei nuoren tarvitse ottaa pikavippiä hankkiakseen jotakin heti.

Tärkeimmät opit rahan merkityksestä tulevat kuitenkin aikuisten antaman esimerkin ja kodin asenneilmapiirin kautta.

”Vanhempien suhtautuminen varallisuuteen vaikuttaa lapsiin eniten. Kaveriporukoiden merkitys on yllättävänkin pieni”, Wilska kertoo.

Eli lapsi oppii kyllä, kunhan vanhemmat opettavat ensin itsensä.