21.11.2018
Teksti: Ilkka Pernu
Kuvat: Alex Iby, Unsplash

Suomessa elää puolitoista miljoonaa ihmistä, joista ei tiedetä juuri mitään. He ovat keski-ikäisiä, eli ikävuosien 40 ja 60 välissä (toisinaan 35–65 vuotta) olevia ihmisiä.

Yli 20 vuotta kestävää elämänvaihetta on tutkittu yllättävän vähän, sanoo elämänkaaripsykologian dosentti ja Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Katja Kokko Jyväskylän yliopistosta.

”On kiinnostavaa, että näin monta vuosikymmentä niputetaan yhteen ajanjaksoon. Silti keski-iän kehityksestä on aika vähän psykologista tietoa.”

Myös muussa tutkimuksessa keski-ikä on lähinnä tilastollinen ajanjakso, ei niinkään oma tutkimuskohteensa.

”Keski-iän käsitteessä on myytin aineksia.”

Kehityspsykologisesti tietysti on vankat perusteet, miksi tutkijoiden huomio on lapsuudessa ja nuoruudessa. Silloin tapahtuu ihmisen kehityksen kannalta merkittäviä asioita: lapsi aloittaa koulun, tulee murrosikään ja nuori itsenäistyy. Valtavia harppauksia, joilla on kauaskantoisia seurauksia.

Lisäksi psykologien huomion ovat kiinnittäneet elämän loppuvaiheella olevat, ikäihmiset.

Keski-ikäisten sivuuttaminen on erikoista ottaen huomioon, että heitä on paljon ja heillä on monia merkittäviä yhteiskunnallisia ja perheeseen liittyviä rooleja.

”On vanhanaikainen käsitys, ettei keski-iässä tapahdu muutoksia ja kehitystä”, Kokko kertoo.

Yhden vanhentuneet käsityksen mukaan keski-ikäisten kyky oppia uusia taitoja on heikompi kuin varhaisemmassa aikuisiässä. Päinvastoin! Jotkin kognitiiviset taidot, kuten päättelykyky, jopa lisääntyvät keski-iässä.

Keski-ikä on myöhäistynyt

Nykyään keski-iän selittäminen pelkällä iällä on hankalaa. Ajanjakson tärkeät vaiheet määräytyvät enemmänkin sen mukaan, missä vaiheessa aiemmat elämänvalinnat on tehty, ja nykyään siinä on suurempaa vaihtelua kuin aiemmin. Esimerkiksi lapsia saadaan yhä moninaisemmissa ikävaiheissa ja työurat alkavat myöhemmin ja ovat aiempaa sirpaleisempia. On hyvin yksilöllistä, milloin henkinen ja biologinen keski-ikä vaihtuu vanhuudeksi.

Psykologian dosentti Katja Kokko on havainnut, että keski-ikä on hilautunut myöhemmäksi.

”Varhaisaikuisuuden vaihe on pidentynyt. Puhutaan sukeutuvasta aikuisuudesta, kun opinnot pitenevät ja haetaan omaa paikkaa yhteiskunnassa. Kun tämä kaikki tapahtuu myöhemmin, on luontevaa ajatella, että keski-ikä myöhäistyy.”

Toisaalta elinikä – ja erityisesti toimintakykyinen vanhuus – on pidentynyt. Nelikymppinenkään ei vielä välttämättä ole elämänsä keskipisteessä.

”On vanhanaikainen käsitys, ettei keski-iässä tapahdu muutoksia ja kehitystä.”

Keski-ikä voidaan ajatella hyvinvointiyhteiskunnan ilmiöksi. Ihmisen ei enää tarvitse raataa kuolemaansa asti, joten hänellä on enemmän aikaa suunnitella elämää. Pohtia asioita. Keski-iässä ihminen saattaa joutua määrittelemään uudelleen oman paikkansa niin sosiaalisesti kuin henkisesti.

Psykologi Ravenna Helson on tutkimuksessaan jakanut keski-iän kolmeen vaiheeseen. Silloin ihminen löytää itsensä uudestaan, määrittelee oman sosiaalisen asemansa ja lopuksi valmistautuu omaan ikääntymiseen.

Eikös tätä kutsuta myös keski-iän kriisiksi?

Elämän pohdiskelu kuuluu keski-ikään

Newyorkilaispsykologi Daniel Levinson kehitti vuonna 1977 elämänrakenneteorian, jonka mukaan elämä on portaittain etenevä ajanjaksojen sarja, jossa vakaat vaiheet ja siirtymät vuorottelevat. Hänen mukaansa siirtymistä suurin on keski-iän kriisi.

Sekö on elämän tärkeimpiä murroskohtia? Ei aivan, sillä ei sellaista ole välttämättä olemassakaan, Katja Kokko sanoo.

”Keski-iän käsitteessä on myytin aineksia.”

Levinsonin tutkimusta on sittemmin arvosteltu. Suppea aineisto koostui 40 keskiluokkaisen amerikkalaismiehen haastattelusta.

Kriisit eivät ole sidonnaisia ikään, vaan elämäntapahtumiin.

Toista maata on Katja Kokon vetämä Lapsesta aikuiseksi -niminen laaja pitkittäistutkimus, jonka professori Lea Pulkkinen aloitti 1960-luvulla. Vuonna 2009 tutkimukseen osallistui 271 henkilöä. He olivat tuolloin 50-vuotiaita, kun heiltä kysyttiin, tunnistivatko he keski-iän kriisiä omassa elämässään. Vain noin puolet ryhmästä tunnisti. Toisaalta: samat ihmiset tunnistivat kriisejä aiemminkin.

”Toiset ihmiset ovat alttiimpia kokemaan tai kertomaan kriiseistä.”

Kokon mukaan kriisit eivät ole sidonnaisia ikään, vaan elämäntapahtumiin. Myös kriisi-sana on kielteisesti sävyttynyt. Siksi tutkimuksessa puhutaan elämän pohdiskelu -vaiheesta. Kuitenkin on todennäköisempää, että elämän kriisitilanteet ja menetykset lisääntyvät, kun saavutaan keski-ikään.

Keski-ikä kun on se elämänvaihe, jolloin aiempien epäedullisten elämäntapojen seuraukset alkavat viimeistään näkyä ja kaikenlaista kremppaa alkaa tulla. Lapset muuttavat pois kotoa ja omat vanhemmat saattavat kuolla vanhuuteen. Voi tulla avioero ja potkut töistä. Pahimmillaan kaikki tapahtuu yhtä aikaa.

”Mutta nämä eivät ole ikään sidottuja asioita. Ihmiset ovat niin erilaisissa elämäntilanteissa. Tuntuu hassulta, että vain ikä on selittävä tekijä”, Kokko sanoo.

Kokon vetämässä Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksessa on havaittu, että kaiken kaikkiaan keski-ikä näyttäytyy todella hyvänä elämänvaiheena. Muissa tutkimuksissa on orastavaa näyttöä siitä, että erityisesti naiset elävät 50-vuotiaana elämänsä huippuaikaa.

”Suomalaisessa tutkimuksessa vain muutama prosentti kokee, ettei elämällä ole merkitystä. Valtaosalla kaikki psyykkisen hyvinvoinnin mittarit ovat korkealla tasolla.”