06.06.2019
Kuvat: Anne Salomäki

Marjut, 71, kuvailee puolisoaan ”tyypilliseksi suomalaiseksi mieheksi”, joka meni lääkäriin vasta kun oli pakko. Sydämen vajaatoiminta ja diabetes diagnosoitiin 15 vuotta sitten, ja kuusi vuotta myöhemmin mies yllättäen sanoi Marjutille, ettei meinaa pystyä puhumaan. Ensiavussa miehellä todettiin aivohalvaus. Muutamaa vuotta myöhemmin seurasi diagnoosi suusyövästä.

Millaisia tunteita puolison aivohalvaus toi tullessaan?

”Seuraavana päivänä sanoin tyttärelleni, että en lähde katsomaan isää. Olin kai vihainen hänelle, koska hän ei ollut huolehtinut itsestään. Tupakanpoltto oli jatkunut, eikä hän ollut jaksanut noudattaa ohjeita liikunnasta ja ravinnosta. Minusta tuntui, etten saanut mahdollisuutta olla hänen tukenaan.”

Miten roolit parisuhteessa muuttuivat sairastumisten myötä?

”Mieheni sairaudet vaikuttavat kaikkeen tekemiseemme. Infarktin seurauksena hänellä on lievä sekamuotoinen muistisairaus, jonka vuoksi tuntuu kuin eläisin itsekkään murrosikäisen kanssa.

Erään terveydenhoitajan sanoin suhteemme vaikuttaa enemmän hoitosuhteelta kuin parisuhteelta. Käytännössä hoidan kaiken: olen talonmies, siivooja, kokki, kuljettaja, kylvettäjä ja taloudenhoitaja, huolehdin lääkityksestä, lääkärintarkastuksista ja niin edelleen.

Pari vuotta sitten tilanne johti siihen, että psykiatri määräsi minulle mielialalääkkeet, mutta ne vain pahensivat oloani. Lopulta päätin, että minun on ryhdistäydyttävä ja hyväksyttävä tilanne sellaisena kuin se on. Luulen, että sairastumiseni johtui pelosta, että minulle käy jotakin emmekä enää selviäisi eteenpäin. Jos minä romahdan, koko korttitalo romahtaa.”

Mitä laaja tunneskaala on opettanut?

”Laaja tunneskaala on opettanut minut hyväksymään sen, etteivät asiat mene niin kuin minä haluaisin. Syöpädiagnoosista en oikeastaan edes järkyttynyt. Olin kai odottanut, että jotain vielä tulee. Käytännön asioiden selvittely ja järjestely eivät ole minulle vaikeita.

Tietysti olen joskus kiukkuinen ja vaivun itsesääliin, kun mieheni sairaudet vaikuttavat elämäämme niin paljon. Olen kuitenkin perusluonteeltani positiivinen ja yritän muistuttaa itselleni, kuinka paljon hyviä asioita elämässäni on.”

Millaisia tunteita tulevaisuuden ajatteleminen herättää?

”Tulevaisuus on hyväksyttävä sellaisena kuin se tulee, vaikka mielessäni joskus kapinoinkin. Pelkään omaa vanhenemistani ja sitä mitä tapahtuu, kun en enää pysty kaikkeen mihin nyt. Tällä hetkellä olen todella terve ja harrastan monenlaista liikuntaa ja kulttuuria sydämeni kyllyydestä, joten toimintakyvyn heikkeneminen tulee olemaan minulle vaikeaa.”

Marjut ei esiinny haastattelussa omalla nimellään.