01.02.2019
Teksti: Satu Rämö
Kuvat: Tuukka Koski

1993

Luovuuden ymmärtäminen

”Mä osaan kyllä laulaa. Nyt perustetaan se bändi.”

Juha Itkonen kuunteli ystäväänsä Jan ”Jana” Överlundia ja tiesi, että nyt olisi aika tehdä se, mistä oli pitkään puhuttu. Jana harrasti viulunsoittoa ja Juha klassista pianoa. Siisteintä olisi perustaa oma bändi.

Kaverukset kävelivät yhdessä Hämeenlinnan Kauppatorin laitaa. Pojat olivat matkalla kotiin lyseon lukiosta. Samaa perinteikästä koulua ovat aikanaan käyneet myös Jean Sibelius, Eino Leino, Irwin Goodman ja Vexi Salmi.

Kävelymatkan aikana asia sovittiin. Sidetalk piti pian ensimmäisen keikkansa.

”Soitimme museossa U2:n covereita. Se kuulosti varmasti aika hirveältä, mutta meillä oli tavattoman hauskaa”, muistelee Itkonen helsinkiläisellä työhuoneellaan 26 vuotta myöhemmin.

Kun lukio loppui, loppuivat myös bänditreenit musiikkiluokassa.

”Säästimme fyrkkaa ja ostimme musaluokan vanhat rummut. Perustimme treenikämpän Janan kodin varastorakennukseen. Se sijaitsi hämeenlinnalaisella omakotitaloalueella eli olimme aika kaukana rock-glamourista.”

Brittipopista vaikutteita hakenut yhtye soitti tosissaan. Nelihenkinen bändi teki demoja ja keikkoja. Parhaimpina aikoina esiinnyttiin säännöllisesti Tampereen yo-talolla ja Helsingin legendaarisessa Semifinaalissa.

Menestyksen eteen tehtiin töitä, mutta sitä lopullista isoa onnistumista eli levytyssopimusta ei koskaan saatu.

”Meidän bändin jäsenistä esimerkiksi Matti Johannes Koivusta tuli myöhemmin kova artisti, mutta meistä ei bändinä tullut. Lopetimme vuonna 2001.”

”Olisin voinut myös kirjoittaa yksin runoja soluasunnossa. Olen onnellinen, että se ei mennyt niin.”

Vaikka lopettaminen harmitti, musiikin tekeminen kannatti. Se opetti kaksi tärkeää asiaa.

Omassa bändissä soittaminen näytti, millaista on luova työ.

”Ei tarvitse kysyä lupaa keneltäkään, että voiko näin tehdä, pitää vain tehdä.”

Toisekseen se osoitti täysillä tekemisen tärkeyden.

”Me emme bändinä ehkä sitten kuitenkaan panostaneet tarpeeksi musiikin tekoon. Siitä puuttui se viimeinen heittäytyminen, ja oli paljon muitakin suunnitelmia.”

Bändin lopettamisen jälkeen Itkonen huomasi, että hänellä on musiikkia syvempi lahjakkuus, kirjoittaminen.

Ensimmäinen kirja Myöhempien aikojen pyhiä ilmestyi kaksi vuotta bändin lakkauttamisen jälkeen. Se oli esikoiskirja ja menestys. Teos sai Kalevi Jäntin palkinnon ja valittiin Finlandia-ehdokkaaksi.

”Mielestäni parasta mitä parikymppisenä voi tehdä, on soittaa, matkustaa ja nauttia musasta yhdessä ystävien kanssa. Olisin voinut myös kirjoittaa yksin runoja soluasunnossa. Olen onnellinen, että se ei mennyt niin.”

2005

Isyyden euforia

Elettiin huhtikuuta. Itkosen ja hänen vaimonsa Maija Itkosen esikoislapsen piti syntyä kesäkuussa. Pian ilmestyvän toisen romaanin käsikirjoitus oli jo pitkällä.

”Olin ajatellut, että siinä on kevät aikaa viimeistellä teksti ennen lapsen syntymää”, Itkonen sanoo ja naurahtaa vanhalle muistolle.

Sattuma päätti kuitenkin toisin ja lapsi syntyi kaksi kuukautta etuajassa.

”Meillä ei ollut mitään valmiina, ei vaatteita eikä muita vauvanvarusteita. Yhtäkkiä olimme vain siellä Kätilöopistolla ja pienenä syntynyt lapsi lämpöpöydällä. Elämän yllätyksellisyys realisoitui siihen hetkeen.”

Lapsen synnyttyä isyyden euforia iski voimalla.

”Aivokemiani menivät vuodeksi jotenkin sekaisin. Olin vain jatkuvasti todella onnellinen.”

Kaikki etukäteen arveluttaneet kysymykset siitä, voiko lapsen synnyttyä enää kirjoittaa kirjoja tai miten meidän kaikkien nyt käy, katosivat ja tuntuivat merkityksettömiltä.

Vanhemmuutta ei voi järkeillä etukäteen. Ylipäätään elämää ei voi järkeillä etukäteen.

”Ihminen on aika huono kuvittelemaan muunlaista elämää kuin sitä, mitä itse elää. Minulle tämä selvisi tultuani isäksi.”

Lapsen kasvaessa molemmat vanhemmat palasivat töihin, alkoi aikatalutus ja tavoitteiden laittaminen balanssiin.

Itkosen vaimo opiskeli itselleen uuden ammatin ja on nyt muun muassa menestyksekkäästä nyhtökaurafirmastaan tunnettu start-up-yrittäjä. Itkosen omassa lapsuudenkodissa isä kävi töissä ja harrastuksissaan ja äiti hoiti kodin.

”Ihminen on aika huono kuvittelemaan muunlaista elämää kuin sitä, mitä itse elää.”

”Minä en ole omalla aikuisiälläni päässyt nauttimaan perinteisistä miehen mallin eduista, ja se on ollut pelkästään hyvä asia. Maijan työpäivät ovat välillä aika pitkiä, joten minä hoidan meillä usein jopa enemmän kodin arkea. Tämä järjestely on sopinut minulle hyvin.”

Perhe merkitsee Itkoselle paljon.

”Ihmisyksiköt toimivat aina aikansa. Ne ovat sidoksissa asuinalueeseen, työpaikkaan ja ajankohtaan. Ainoa poikkeus on perhe. Se kestää koko elämän. Edes avioero ei katkaise perhesiteitä kokonaan.”

2019 01 16 tk mandatum itkonen 0232 020 2048px

2006

Vapaaksi kirjailijaksi

Muutos tapahtui vähitellen.

Itkonen työskenteli vuosia toimittajana isossa viikkolehdessä. Fiktiota syntyi vapaa-ajalla. Vakituinen päivätyö houkutteli hetki hetkeltä vähemmän ja halu kirjoittaa kirjoja kasvoi.

”Ihmiset sosiaalistuvat työelämään. Organisaatiossa jokaiselle muodostuu ajan kuluessa tietynlainen rooli ja tapa toimia. Tiesin, että minusta tulee osa sitä samaa verkkoa, jos en nyt lähde.”

Esikoislapsi oli vielä ihan pieni, kun Itkonen otti lopputilin ja jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi.

”Luotin siihen, että pystyn elättämään perhettämme kirjoittamalla, ja tietenkin tiesin myös Maijan pystyvän vaikka mihin. Luotin siihen, että kaikki järjestyy.”

Irtisanoutumista seuranneena vuotena ilmestyi romaani Kohti, Itkosen kolmas romaani neljän vuoden sisällä. Se pääsi Finlandia-ehdokkaaksi, ja siitä tehtiin saman tien näytelmä. Kun myös edellinen romaani, Anna minun rakastaa enemmän oli ollut yleisö- ja arvostelumenestys, Itkosesta oli tullut nopeasti koko Suomen tuntema kirjailija.

Yli kymmenen vuotta myöhemmin Itkonen istuu edelleen omassa työhuoneessaan ja kirjoittaa.

”Olen ollut vapaana taitelijana nyt paljon pidempään kuin järjestäytyneessä työelämässä. Ajatus esimiehestä ja avokonttorista on kieltämättä alkanut tuntua melko vieraalta.”

2010

Jaksamisen äärirajoille

KOM-teatterin perustaja ja silloinen johtaja Pekka Milonoff pisti suunnitteluryhmän työpöydälle Koneen ruhtinas -romaanin ja totesi, että nyt mietitään, löydetäänkö joku tapa tehdä tästä näytelmä.

Syntyi Kone. Näytelmä KOM- ja Kone-perheistä, näytelmä Kone-näytelmän tekemisestä, jossa näytelmän kirjoittaja Juha Itkonen näytteli itseään, kirjailija Juha Itkosta.

”Se oli todella sekava ja äärimmäisen raskas ryhmätyöprojekti, jossa oltiin täysillä mukana.”

”Välillä on pakko heittäytyä, olla rohkea ja tehdä liikaa.”

Näytelmässä oli kaikkea liikaa. Aivan liikaa töitä, äärimmäistä ryhmätyötä ja kaikki mitä tehtiin, oli hirvittävän henkilökohtaista.

”Me vedimme sen esityksen kahdeksankymmentä kertaa. Kahdeksankymmentä kertaa näyttelin kirjailija Juha Itkosta, enkä minä ole edes näyttelijä. Olin sinä vuonna aivan loppu, osittain tämän projektin takia.”

Jos työn raskauden olisi tiennyt etukäteen, se olisi jäänyt tekemättä, Itkonen myöntää. Onneksi elämästä ei tiedä etukäteen varmaksi mitään.

”Kone-näytelmä opetti sen, että välillä on pakko heittäytyä, olla rohkea ja tehdä liikaa.”

Viimeisen KOM-teatterin Kone-esityksen jälkeen työryhmä veti puoli vuotta happea. Sen jälkeen näytelmää esitettiin vielä muutama kerta ympäri Suomea. Kiertueella kokonaisuus tuntui jo hyvältä, melkein kevyeltä.

Kaikkea ei voi tehdä hyvinvoinnin vaalimisen ehdoilla. Elämässä ei voi saavuttaa mitään isoa tai merkittävää, jos kaikki toiminta lähtee siitä, että suojelee itseään ja omaa hyvinvointiaan.

”Jotain jää tekemättä, jos ei joskus uskalla viedä itseään jaksamisen rajoille.”

2019 01 16 tk mandatum itkonen 0120 010 2048px

2017

Armollinen arvaamattomuus

”Olin kuullut nuorempana sellaisen viisauden, että nelikymppisenä elämä on saavuttanut lentokorkeutensa. Mutta sehän on ihan valetta.”

Seesteisyyttä kesti hetken, sitten vaikeat asiat kasaantuivat.

Itkosen ja hänen vaimonsa kolmas lapsi kuoli ennen kuin ehti syntyä. Muutamia kuukausia sen jälkeen raskaus alkoi uudestaan. Pienkeskosina syntyneet kaksoset aloittavat elämänsä vastasyntyneiden teho-osastolla. Itkonen kirjoitti kokemuksistaan omakohtaisen romaanin Ihmettä kaikki (2018).

”Nyt olen onnellinen siitä, että voin viljellä Porvoossa kesäisin perunaa.”

Samaan aikaan kun elämässä tapahtui paljon epävarmoja ja pelottavia asioita, Itkoset ostivat kiinteistön. Ensimmäisen oman kesäpaikan maalla.

”Meillä on nyt Porvoon saaristossa perheemme oma luontopaikka, ja se on tavattoman ihanaa.”

Elämä voi olla yhdessä hetkessä vahva, toisessa heiveröinen. Kaikki on lopulta tasa-arvoisen arvaamatonta.

”Olen ymmärtänyt, että onni saattaa löytyä täysin uusista asioista, ei välttämättä niistä, joita on tottunut tekemään. Aikaisemmin oli valtavan onnellinen, kun soitin bändissä. Nyt olen onnellinen siitä, että voin viljellä Porvoossa kesäisin perunaa.”

Tänä vuonna on tarkoitus aloittaa seuraava romaani.

”Juuri nyt haaveilen pääsystä siihen ihanaan tilaan, jossa liikun itse kehittämässäni maailmassa ja laajennan sitä. Aloittaminen on vaikeinta, mutta kyllä sinne alkuun aina lopulta pääsee. Se tuntuu hyvältä.”

KUKA

Juha Itkonen, 43

MITÄ

Kirjoittanut romaaneja, lastenkirjan, näytelmiä ja novelleja ja työskennellyt toimittajana. Itkonen on saanut Kalevi Jäntin palkinnon, Valtion kirjallisuuspalkinnon, Nuori Aleksis -palkinnon ja Veijo Meri -palkinnon. Itkonen on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana. Hän asuu perheensä kanssa Helsingin Arabianrannassa.

HÄH

Itkonen ei halua jakaa työhuonetta muiden kanssa. Kuusihenkisen perheen arjen keskellä on oltava tila, jossa on täysin hiljaista.