10.09.2019
Teksti: Satu Rämö
Kuvat: iStock

Kun läheinen sairastuu vakavasti, ilmapiiri kodissa muuttuu. Järkytystä ei pysty peittämään perheen pienimmiltä. Äidin, isän tai sisaruksen vakava sairastuminen on rankka asia koko perheelle ja herättää epävarmuutta myös lapsissa.

Mikä äitiä vaivaa? Miksi isä on erilainen kuin aikaisemmin? Miksi hän sairastui? Voinko minäkin sairastua? Mikä auttaisi? Millainen minun pitäisi nyt olla?

Vakava sairastuminen on rankka asia koko perheelle ja herättää epävarmuutta myös lapsissa.

Suomen Mielenterveysseuran kriisiauttamistoimintojen johtaja Outi Ruishalme painottaa lapsen kanssa keskustelun tärkeyttä. Lapselle pitää kertoa, mitä isälle, äidille, sisarukselle tai muulle läheiselle ihmiselle tapahtuu.

”Lapsi aistii, että kotona on meneillään jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Jos hänelle ei kerrota, mistä outo tilanne johtuu, lapsi saattaa alkaa ajatella, että hän itse on surun aiheuttaja ja tehnyt jotain väärin. Mitä nuorempi lapsi on, sitä herkemmin hän saattaa alkaa kuvitella tällaista.”

Annostele tietoa lapsen iän mukaan

Lapsella on oikeus tietää läheisensä sairastumisesta, mutta yksityiskohtia pitää kuitenkin annostella lapsen iän mukaan.

Uudessa ja kaoottisessa tilanteessa lasta auttaa rutiineista kiinni pitäminen.

Leikki-ikäinen pieni lapsi ei vielä ymmärrä mitä esimerkiksi vakava sairastuminen tarkoittaa tai mitä syöpä on. Vanhempi lapsi taas ei välttämättä halua tietää kaikkia yksityiskohtia. Lapsen niskaan ei saa kaataa liikaa tietoa.

”Jos lapselle kertoo paljon sellaisia asioita, mitä hän ei pysty ymmärtämään, ne saattavat herättää hänessä lisää epätietoisuutta ja ahdistusta”, sanoo Ruishalme.

Lapselle on hyvä kertoa, että sairastunut läheinen saa apua sairastumiseensa, kuten lääkehoitoa. Samalla kannattaa puhua konkreettisesti siitä, kuinka läheisen sairastuminen vaikutta lapsen omaan arkeen.

”Lapsen kanssa voi ottaa esimerkiksi äidin syöpäsairauden puheeksi siten, että kertoo äidin olevan nyt niin sairas, että hän joutuu olemaan välillä sairaalassa ja että kotona ollessaan hänellä on huono olo. Koska tilanne on nyt tällainen, niin isä lukee tästä lähtien iltasadun ja vie aamulla kouluun”, Ruishalme sanoo.

Eri-ikäiset lapset reagoivat eri tavoin tietoon läheisen sairastumisesta. Suru voi näkyä univaikeuksina, syömishäiriönä, välinpitämättömyytenä tai ongelmina koulussa.

”Tärkeintä on pitää yllä keskustelua lapsen kanssa, jotta lapsella on tilaisuus kysyä häntä mietityttävistä asioista”, Ruishalme muistuttaa.

Uudessa ja kaoottisessa tilanteessa lasta auttaa rutiineista kiinni pitäminen. Tutussa harrastuksessa käyminen tai kavereiden tapaaminen kantavat ja rauhoittavat, kun turvallisuudentunne on järkkynyt.

Kaikenikäiset lapset tarvitsevat myös tiedon siitä, että heistä pidetään huolta sairaudesta huolimatta.

Kuolemasta ei kannata puhua liian aikaisin

Kaikkia sairauksia ei pystytä parantamaan. Jos läheisen toipuminen ei ole varmaa, siitä pitää kertoa lapselle. Sairaudesta ei saa luoda vääränlaista kuvaa.

Vasta silloin kuin hoito alkaa olla palliatiivista, on aika kertoa lapselle lähestyvästä kuolemasta.

Lapselle ei saa luvata liikoja, vaikka valkoisen valheen lipsauttaminen tuntuisikin houkuttelevalta vaikeassa tilanteessa. Jos lapselle kertoo, että kyse ei ole mistään vakavasta, mutta potilas ei kuitenkaan toivu sairaudesta ja kuolee, lapsen turvallisuudentunne saa entistä suuremman kolahduksen.

Tieto sairastuneen lähenevästä kuolemasta auttaa lasta valmistautumaan läheisestä luopumiseen, mutta kuolemasta ei kannata kuitenkaan puhua liian varhain.

Todellisuudessa kukaan ei kuitenkaan varmasti tiedä sairauden tulevista käänteistä eikä kukaan sairauden alkuvaiheessa osaa sanoa, kuinka paljon elinaikaa on jäljellä.

”Lähestyvästä kuolemasta ei kannata kertoa vakavan sairauden alkuvaiheessa. Etenkään pieni lapsi ei vielä osaa käsitellä erimittaisia aikajaksoja ja sitä, että on olemassa menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta”, sanoo Ruishalme.

Vasta silloin kuin hoito alkaa olla palliatiivista, on aika kertoa lapselle lähestyvästä kuolemasta.

Paras keskustelukumppani on lapsen oma vanhempi

”Paras ihminen kertomaan lapselle läheisen vakavasta sairastumisesta on useimmiten lapsen oma vanhempi”, sanoo Ruishalme.

Kun vanhempi on saanut esimerkiksi syöpädiagnoosin, kannattaa odottaa oman pahimman shokkivaiheen ohi, että pystyy juttelemaan lapsen kanssa rauhallisesti.

”Jos tuntuu siltä, että asiantuntija-avusta voisi olla vaikeassa tilanteessa hyötyä, voi keskusteluun pyytää mukaan esimerkiksi psykologin tai vaikka papin, jos se tuntuu luontevalta.”

Apua vaikeaan tilanteeseen voi saada myös Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta, kriisivastaanotolta tai verkkopalveluista.

Kertoessaan uutiset vanhempi näkee, kuinka uutinen vaikuttaa lapseen ja millaisia ajatuksia se hänessä herättää. Keskustelussa tärkeää on se, että lapsella on mahdollisuus kysyä asioita, jotka häntä askarruttavat.

Jos lapsen kysymykset saavat aikuisen itkemään, lapselle kannattaa selittää, mistä itku johtuu. Muutoin lapsi voi luulla, että hänen kysymyksensä olivat vääriä ja hän pahoitti aikuisen mielen. Jos lapsi ei uskalla kysyä mieltään askarruttavia asioita, hän jää miettimään asioita itse ja täyttää puuttuvat kohdan mielikuvituksellaan.

Lapsen nähden itkemistä ei kannata pelätä. Nähdessään muiden surevan lapsi saa itsekin luvan surun tunteelle.