10.09.2019
Teksti: Satu Rämö

Paul Kalanithi oli yhdysvaltalainen lahjakas neurokirurgi, joka uurasti päivittäin parantaakseen vakavasti sairastuneita nuoria, aikuisia, vanhuksia, vauvojakin. Joskus hän joutui kertomaan potilaalle, ettei mitään olisi enää tehtävissä. Ne tilanteet olivat emotionaalisesti työhönsä sitoutuneelle lääkärille kaikkein musertavimpia.

Sitten arki nyrjähti ja roolit vaihtuivat. Juuri erikoistumisjaksonsa päätökseen saaneesta neurokirurgista tuli potilas, kun diagnoosi kertoi neljännen vaiheen keuhkosyövästä.

Omakohtaisessa kirjassaan Kalanithi kertoo, millaista on elää, kun tietää pian kuolevansa. Lyhentyneen aikahorisontin takaa hän muistelee siihenastista elämäänsä ja pohtii elämän merkityksellisyyttä. Millaista on saada lapsi, kun on itse kasvokkain oman kuolemansa kanssa? Mikä tekee elämästä elämisen arvoista, vaikka tietää pian kuolevansa?

Lukuelämys on koskettava ja surullinen mutta silti lämminhenkinen. Kirja tekee kaiken loppumisen ajattelemisesta hieman siedettävämpää, koska se näyttää, kuinka monet asiat meistä jäävät tänne, vaikka olemmekin jo poistuneet.

Henkäys on ilmaa vain ei kerro kuolemasta vaan siitä, millaista on elää edelleen, vaikuttaa hyvillä teoilla muiden ihmisten elämään myös sen jälkeen, kun on itse poissa.

Postuumisti ilmestyneen kirjan loppusanat on kirjoittanut vainajan vaimo Lucy Kalanithi:

”Se mitä Paulille tapahtui oli traagista, mutta hänen elämänsä ei ollut traagista.”

Henkäys on ilmaa vain. Paul Kalanithi. Bazar Kustannus 2017.