27.09.2019
Teksti: Laura Pörsti

Mikä oli ensireaktiosi, kun puolisosi sai diagnoosin keuhkosairaudesta?

Sairautta osattiin epäillä, koska Hemmon isoveljellä on sama. Silti sen vakavuus tuli shokkina. Ensimmäinen lääkäri sanoi, että työt pitää heti lopettaa ja keuhkojensiirto on edessä vuoden kuluttua. Oli vuosi 2008. Teimme täysillä hammas- ja kasvoprotetiikan yrityksessämme töitä, ja Hemmon kunto oli vielä hyvä. Vain lenkillä hän valitteli, etten saa mennä niin kovaa.

”Hemmon kunto huononi vähitellen. Pitkä sairausaika teki sen, että tilanteeseen ehti tottua.”

Lopulta sairauden toteamisesta keuhkojensiirtoon meni 10 vuotta. Hemmon kunto huononi vähitellen. Pitkä sairausaika teki sen, että tilanteeseen ehti tottua. Mietin myös pahinta vaihtoehtoa: miten osaan hoitaa yrityksemme asiat yksin surun keskellä, jos Hemmo kuolee. Onneksi vuosi sitten tehty keuhkojensiirto meni hyvin.

Mitä sairastuminen tarkoitti keskinäisten roolienne kannalta?

Pariin vuoteen ennen keuhkojensiirtoa Hemmo ei voinut tehdä juuri mitään fyysistä työtä eikä pärjännyt ilman happirikastinta yli puolta tuntia. Kannoin kauppakassit ja tein lumityöt. Käytin klapikonetta, kun puu kaatui pihaan. Jos jotakin piti hakea yläkerrasta tai pihasaunalta, minä hain.

”Harva tajusi, kuinka paljon sairaus vaikutti elämäämme.”

Olin myös Hemmon puolestapuhuja. Olin aina mukana lääkärien tapaamisissa ja saatoin jättää oman tennistuntini sitä varten väliin. Kun naapuri poltti roskia pihalla, soitin ja sanoin että niin ei voi jatkua.

Savu oli Hemmolle todella vaarallista, samoin kaikki infektiot. Vältimme monta vuotta juhlia ja sellaisia paikkoja, missä on paljon ihmisiä. Harva tajusi, kuinka paljon sairaus vaikutti elämäämme.

Mikä auttoi jaksamaan?

Puhuminen. Hemmon veli sai uudet keuhkot vuotta aikaisemmin. Hänen vaimonsa soitteli paljon, kyseli minun jaksamisestani ja tsemppasi. Muiltakin lähisukulaisilta sain tukea.

Oma tennisharrastukseni oli myös tärkeä. Pelasin aina kun mahdollista.

Mikä on tilanne nyt: miten sairaus muutti suhdettanne?

Sairausvaiheessa pelotti etenkin öisin, kun mietin, mitä aamu tuo tullessaan. Lähennyimme entisestään. Käsi kädessä oli turvallista nukkua.

”Sairausvaiheessa pelotti etenkin öisin, mutta käsi kädessä oli turvallista nukkua.”

Nyt Hemmo voi hyvin, vaikka huonon hemoglobiinin takia hän joutuu käymään yhä verikokeissa viikoittain eikä lääkkeidenotosta voi tinkiä. Hän jaksaa tehdä jo kaikenlaisia töitä, mutta urauduimme vähän sairauden aikaisiin rooleihin. Joudun välillä huomauttamaan, että tämän saat kyllä hakea itse! Normaalia elämää pitää taas opetella.

Pienistä onnenhetkistä on tullut entistä tärkeämpiä. Kun Hemmo oli keuhkojensiirron jälkeen päässyt kotiin, tuntui sadulta syödä eväitä yhdessä merenrannassa, ilman minkäänlaisia letkuja.